Juliste

Keskiviikko-Kino: A Moment in the Reeds

Katso traileri

Tulossa

Ohjaaja: Mikko Mäkelä

Pääosissa:

Janne Puustinen, Boodi Kabbani, Mika Melender, Virpi Rautsiala

Ikäraja: K16

Sisältö:

Pituus: 1t 47min

Lajityyppi:

Draama

A Moment in the Reeds kuvaa kahden nuoren miehen yllättävää kohtaamista kotimaisessa järvimaisemassa. Pariisiin opiskelemaan muuttanut Leevi (Janne Puustinen) palaa kesäksi Suomeen avustamaan isäänsä (Mika Melender) kesämökin kunnostamisessa. Työssä auttamaan on palkattu myös hiljattain Syyriasta saapunut turvapaikanhakija Tareq (Boodi Kabbani), joka herättää isässä epäluuloja. Kun työasiat vievät isän kaupunkiin, kehittyy Leevin ja Tareqin välille vahva yhteys. Miesten kesällistä kohtaamista varjostaa kuitenkin isän paluu sekä Tareqin vaikea suhde perheeseensä Syyriassa. BFI London Film Festivalilla ensi-iltansa saanut ja sittemmin mm. Göteborgin elokuvajuhlilla esitetty elokuva on valittu jo yli 30 festivaalin ohjelmistoon 16 eri maassa. A Moment in the Reeds on yksi ensimmäisiä kotimaisia queer-elokuvia. Se kertoo ajankohtaisesti rakkaudesta, ennakkoluuloista ja vapauden etsimisestä.